keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset päivät Maltalla..

Saavuttiin Maltalle sunnuntai aamuna noin yheksän aikoihin. Fiilikset tulopäivänä oli korkealla koska olimme kummatkin odottaneet reissua kauan! Lentomme sujui hyvin, lähinnä nukkuessa..




Maltan päässä kentälle tullessamme meille oli sovittu kyyditsijä, joka veisi meidät asunnollemme. Kuskia ei kuitenkaan näkynyt vielä 1,5h päästäkään, mutta pienien vastoinkäymisten kautta pääsimme kuitenkin kyydillä asunnollemme. Asumme tällä hetkellä host-familyn kanssa, mutta kustannamme itse ruoan. Ruokakauppaan sekä lähimmälle bussipysäkille meillä on matkaa 1,5km.

Maanantaina meillä oli tapaaminen heti aamusta yhteisön kanssa, kuka järjesti meille täällä Maltalla työpaikan sekä majoituksen yms.. Kävimme myös silloin tutustumassa työpaikkaamme, sillä työt Msida Home nimisessä vanhusten palvelutalossa alkaisi jo tiistaina.

Ensimmäiset päivät olemme viettäneet muutamissa kaupungeissa kierrellen ja tutustuen paikkoihin. Töissä olemme 3 päivää viikosta ja 10h/päivä. Muutamia kuvia ollaan nappailtu sieltä täältä..

Liikenne täällä on vasemmanpuolista, joten siihen kesti hetki tottua..






Kotimatkamme varrella napattiin kuva myös hautausmaasta





Tiistaina lämpöä riitti!

Keskiviikkona kävimme Valletassa pääkaupungissa lähinnä shoppailun merkeissä..  

- Inka

1 kommentti:

  1. teillä näitä kommelluksia riitti ihan kunnolla, mutta upeasti selvisitte! Finnish practical nursestudents are really survivors.

    VastaaPoista